Tervetuloa Junnun & Mimmin sivuille!
UUTISIA:
02/05/2012 Meillä on uusi perheenjäsen! Junnun sisko Mimmi muutti meille tovi sitten veljensä kaveriksi
Junnu on ollut todella innoissaan saatuaan oman braccokaverin, jonka kanssa elellä
Mimmi on alkanut sopeutua hyvin meille ja tyttö on osoittautunut äärettömän kultaiseksi ja luonne hänellä on aivan super! ISO kiitos kasvattajalle/hyvälle ystävälleni Nooralle, jälleenkerran!!! Alla kuva rinsessasta <3
10/03/2012 Käväisimme Junnun kanssa yksivuotisneuvolassa rokotuksella ja ell.tarkastuksessa. Selvisi syy minua askarruttaneeseen asiaan, nimittäin että miksi pojan toinen kives on tuplasti toista suurempi ja kummallisen mallinen. Ell tutki ja ultrasi kivekset tullen siihen lopputulokseen, että pojalla taitaa olla nivustyrä ja toiseen kivekseen pääsee valahtamaan rasvakudosta. Poika pääsee siis kohta leikkuupöydälle. Samalla näemme parhaaksi pojan kastroida ja sulkea pois suunnitellusta jalostuskäytöstä tämän ilmitulleen tyrän ja mahdollisen kivesvian myötä. Olen tyytyväinen että “vika” löytyi ja että se on korjattavissa, eikä kyse ollut kuitenkaan mistään tämän vakavammasta
Pian saamme myös tietää kasvaako perheemme toisella Braccolla kesän kynnyksellä, mutta siitä enemmän vasta kun asia on täysin varma!
01/03/2012 Juhlimme Junnun 1 v.synttäreitä! Paljon Onnea myös sisarukset Mimmi, Morris ja Dio!!!
14/02/2012 Rakas Tuutti-burmakissanpoikani on tänään siirtynyt kissojentaivaaseen <3 Tuutti oli vakavasti sairas :/ Hänelle olisi voitu tehdä valtava kirurginen operaatio, mutta ennuste olisi tämänkin jälkeen ollut heikko, joten teimme erittäin raskaan päätöksen ja päästimme pojan kirmaamaan kissojen taivaaseen <3 Kiitos Tuutin kasvattajalle Pirjolle luottamuksesta, ystävyydestä, tuesta ja avusta, kaikesta mitä olen tämän viimeisen vuoden aikana sinulta saanut. Se merkitsee minulle valtavan paljon <3
08/01/2012 Ikäväksemme Braccopentu jota odotimme ulkomailta ei lopulta osoittautunut jalostukseen soveltuvaksi, joten jouduimme perumaan varauksen. Parempi ottaa varmanpäälle kuin katua myöhemmin, joten kohti uusia suunnitelmia ja parempaa onnea!

